Sisällön tarjoaa Blogger.

HETKI LAPIN RAUHAA


Pitkästä aikaa nyt loman jäljiltä palaan tänne kirjoittamisen pariin - totean myös samaan hengenvetoon, että loma tuli tällä kertaa niin oikeaan hetkeen kuin vain voi. Sanoin ystävilleni, että varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni ihan todella voin sanoa olleeni loman tarpeessa ja sen ansaitsevani. 

Päätin myös ennen reissuun lähtöä, että en aio itse reissusta ainakaan ottaa mitään lisästressiä vaan nautin joka hetkestä ja fiilistelen rauhallista Lappia ympärillä. Siinä myös mielestäni onnistuin. Lyhykäisyydessään siis saavuttiin siskoni kanssa Levillä viime viikon torstainan myöhään illalla ja nukuttiin ensimmäinen yö sellaisessa viihtyisässä airbnb -mökissä tunturin juurella ja seuraavana aamuna saavuttiin sitten tänne Northern Lights Ranchille. 


Kaunis nuori männikkö ympärillä, pehmeät sängyt ja puhtaat valkeat lakanat, skandinaavista tyyliä, porovauvat ravintolan ikkunan takana ja kirkas tähtitaivas suoraan sängystä katseltuna illan tullen. Aika täydellistä vai mitä?

Meille tarjottiin myös todella hyvä illallinen, josta jäi erityisesti mieleen meidän ihana tarjoilija sekä illallisen kruunaava jälkiruoka - suklaafondant ja lakkasorbetti. Kaiken kaikkiaan kaikki ruoka oli todella hyvää ja jotenkin tosi kiva kokonaisuus, jolla saatiin vatsat täyteen. Vielä myöhään illalla käytiin pulahtamassa Jacuzzissa tähtitaivaan alla, nähtiin pienet revontulet ja kikateltiin mitä typerimmille vitseille. Parasta siskoaikaa.


Aamulla saatiin nauttia hyvästä aamupalasta kaikessa rauhassa ja päästiin jopa myös mukaan poroaitaukseen antamaan porovauvoille jäkälää ennen meidän lähtöä. Meidän matka jatkui Levin Igluille vielä pariksi yöksi, mutta palataan siihen sitten uudelleen. 

Päällimmäisenä mielessä on edelleen se rauhallisuus, levollisuus ja kai se on jotain ''Lapin taikaa'' myös, jotka teki tehtävänsä.

xx Marianne

14 kommenttia

  1. Ihania kuvia porolomalta, tällaiselle reissulle kaipaisin kyllä itsekkin!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia! Teillä on varmasti ollut upea reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No oli tosi ihanaa, suosittelen Lapinlomaa kelle vaan <3

      Poista
  3. Upee paikka! Pitäis tehä omanki siskon kanssa tollanen siskomatka :)

    VastaaPoista
  4. Tuonne tahtoisin kyllä itsekin! :D

    VastaaPoista
  5. Näissä kuvissa on niin ihana tunnelma! Onneksi nautit lomastasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että fiilis välittyy! Sanos muuta <3

      Poista
  6. Aivan ihana paikka ja kertakaikkiaan upeat kuvat!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja tuo paikka näyttää niin tunnelmalliselta, että pitää ehdottomasti laittaa omalle kiinnostavien kohteiden listalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Paikka on upea, kannattaa käydä! :)

      Poista