Sisällön tarjoaa Blogger.

YÖ LASI-IGLUSSA LEVILLÄ


Yhteistyössä: Levin Iglut - Golden Crown

Yksi upeimmista paikoista mitä olen koskaan nähnyt ja kokenut - ja siis mikä parasta, sellainen paikka löytyy ihan täältä meiltä Suomesta. 

Levin lasi-iglut, noin 10 km päässä Levin keskustasta omana pienenä idyllinään.



Tuntuu melkein uskomattomalta, että vietettiin Levin reissulla yksi yö iglussa. Seinät ympärillä ja katto pään päällä on vain lasia, joista parhaassa tapauksessa voisi katsella tähtiä ja revontulia vaikka koko yön. Meiltä jäi valitettavasti näkemättä, mutta kokemus oli niin upea ilmankin!

Levin Igluja on yhteensä 24, joista 5 on Premium-igluja kylpytakkeineen, erikoiskahvikoneineen ja tervetuliaismaljan kera tunturin laidalla. Igluissa on pieni keittiö ja jopa mahdollisuus ruuanlaittoon, oma vessa ja suihku ja moottoroidut sängyt joita voi säätää parhaaseen mahdolliseen asentoon. Kaikki oleellinen ja vähän muutakin siis löytyy. 


Iglujen yhteyteen kuuluu päärakennus kauniilla iglu-ravintolalla ja juhlapaikaksikin sopiva Revontulitalo ulkoporeammeineen, joista kuulette myöhemmin lisää. Pihassa on sympaattinen kota ja mahdollisuus käyttää perinteisiä potkukelkkoja, jos haluaa lähteä pidemmälle katselemaan maisemia. 

Kaikkeen tähän voi tutustua lisää myös www.leviniglut.net/fi


Ihan parasta oli olla iglussa pikkuisen runsas kylpytakki yllä, kilistellä lasit skumppaa ja nauttia pehmeistä sängyistä ja hotellilakanoista. Ja no tottakai maisemat, mutta valkoinen lumiusva peitti maisemaa jonkin verran ja pimeä tulee niin aikaisin, mutta kuten sanottu, tuolla viihtyi kyllä loistavasti sääolosuhteista huolimatta ja kyllä se maisema sieltä välillä pilkahtelikin. 


Paikka oli ehdottomasti kokemisen ja näkemisen arvoinen, sellainen johon haluaisin vielä joskus palata - ehdinkin jo kuvitella, että voisin mennä tuonne viettämään esimerkiksi häämatkaa, jos sellainen joskus tulee eteen. Suuri kiitos huolehtivalle ja mukavalle henkilökunnalle, meidän vierailu oli oikein onnistunut! 

Palataan myöhemmin vielä lisää näihin iglutunnelmiin!

xx Marianne

27 kommenttia

  1. Mä oon sanaton, siis wau!!!<3 Tonne on niin päästävä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön paikka! Suosittelen ehdottomasti käymään jos mahdollisuus tulee! ♥

      Poista
  2. Anonyymi11/29/2017

    siiiis ihan täydellisen näköistä!! <3 voidaanko mennä joskus yhdessä tuonne!
    -laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! ♥ Hei oispa ihanaa, jos luulen tietäväni kuka Laura oot haha! :D ♥

      Poista
  3. Vau, niin upean näköistä <3 Itsekkin ehdottomasti haluan nämä kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Aaapua mikä paikka, pakko päästä joskus!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!! Ihana paikka! ♥

      Poista
  5. Oi ihanan näköinen paikka! Mä oonkin nähnyt näistä kuvia instagramissa ja vetää kyllä sanattomaks. Tuonne on _joskus_ pakko päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kaunis paikka ja ihana kokemus! :) Jos vaan mahdollista niin suosittelen käymään!

      Poista
  6. On kyllä kaunista! Upeita kokemuksia ihan kotimaasta :)

    https://janitakristina.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Toi on vaan jotain niin täydellistä! On jo pitkään katsellut näitä ja ois niin ihana päästä joskus itse kokemaan toi paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen oikeesti, ihana kokemus ja niin kaunis paikka!

      Poista
  8. Anonyymi11/30/2017

    Oon ennenkin haaveillut tosta lasi-iglusta, iha postaus!! <3 Joskus mäkin aion tuolla käydä! Oon menossa myös Leville pitkästä aikaa nyt joulun jälkeen, ootan innolla muita postauksia Leviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Hei mahtavaa, kiva kuulla! Mulla onkin vaikka mitä suositeltavaa ja voihan tuolla vaikkapa iglujen ravintolassa Aurora Sky'ssä käydä syömässä vaikkei majoittuisikaan! Sinne tosin on se 10 km matkaa Levin keskukselta mutta on näkemisen arvoinen paikka :) Ravintola on aivan iglujen vieressä!

      Poista
  9. Anonyymi11/30/2017

    Tyhmä kysymys, mut häiritsikö toi, että seinät oli läpinäkyvät jolloin yksityisyyttä ei kauheesti ole - ja ohikulkijat näkee suoraan, mitä teet? Tai erityisesti, kun kumppanin kanssa matkustaa ja lomalla luonnollisesti harrastaa seksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se häirinnyt ainakaan meitä, sillä meidän "etuikkunat" oli vain tunturia kohti jossa ei ollut kulku- tai näkömahdollisuutta igluun ja iglun alareunaan saa verhon kaikkiin ikkunoihin :) Lasit on myös tummennetut ulkoapäin niin selkeästi sinne ei näe muutenkaan ellei oikein tiirailemaan ala! Iglun toisella puolella, missä on ovi, vessa ja minikeittiö, ei ole sellaisia ikkunoita ollenkaan että sisään näkisi. Ja no muutenkaan tätä ongelmaa ei nyt tullut vastaan sillä olin reissussa siskoni kanssa :D Mutta joo, ei niihin näe niin selkeästi mitä luulisi enkä usko että kukaan kehtaa kauhean tarkkaan tirkistelläkään haha

      Poista
  10. Siis apua toi on niin täydellinen! Oon joskus noita igluja kattellut netistä ja haaveillu, et ehkä joskus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihana paikka, ehdottomasti jos mahdollisuus on niin siellä kannattaa käydä! ♥

      Poista
  11. Hahah meinasin kans tulla kysymään tota samaa mitä toi yks ano, että eikö noi seinät oo vähän turhan läpinäkyvät :D Mut siis ihan mielettömän näköistä! ♥ Noi iglut on olleet jo jonkin aikaa mun "pakko käydä joskus" -listalla, ja ihan huikeeta että jotain noin kivaa löytyy meidän omasta kotimaasta. Ei tarvitse kovin kauas lähtä upeita kokemuksia hakemaan.

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, ei se ''läpinäkyvyys'' haitannut mitään ainakaan että eturinteessä! :D No joo, todella! ♥

      Poista
  12. Toi paikka vaikuttaa niin upealta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se ehdottomasti on tunnelmaa myöten!

      Poista
  13. Näyttää aivan mielettömän upealta! Oon itsekin miettinyt, että tuonne olisi niin ihana päästä viettämään aikaa oman kumppaninsa kanssa. Tai voisi se kaverinkin tai siskon kanssa olla todella mukavaa myös.

    Lumiset maisemat olisivat kivat täälläkin... Näyttää nimittäin niin kauniilta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään houkuttaa niin kannattaan oikeesti, ihana kokemus ja jotenkin koko paikka on niin omassa rauhassaan että se tunnelma on jo niin erilainen! ♥

      Poista
  14. Levin iglut on niin mahtava paikka! ❤️

    VastaaPoista