Sisällön tarjoaa Blogger.

ITSE TEHTY NUTELLA JA NUTELLAMAITO?


Yks juttu, johon oon niin rakastunut. Nutellaa muistuttava terveellisempi ja helposti itse tehtävissä oleva hasselpähkinä-suklaalevite, joka vain paranee päivä päivältä, mitä pidempään se on jääkaapissa. 


Voi kyllä. Ja siis mähän oon just se herkkusuu, jonka pitää saada ruuan päälle (ja välillä muuten vaan) aina jotain makeaa suuhun. En kuitenkaan varsinaisesti oo karkin ystävä, mikä on ihan hyvä, mutta suklaa on sellainen mun heikko kohta. 

Ja tää on sellainen juttu, jota voi napata lusikallisen aina kun sille tuntuu ja pidänkin jääkaapissa tämän vieressä aina pientä lusikkaa, että voin käydä maistelemassa tarpeen tullen. Tosi kiva myös  muuten vaikkapa aamupuurossa, kylmässä tai kuumassa, kumpikin toimii. 


TERVEELLISEMPI NUTELLA

Noin 3 dl hasselpähkinöitä, 4-5 rkl raakakaakaojauhetta, 1 tl vaniljaa, 1-2 rkl kookosöljyä, pari rkl agavesiirappia, ripaus ruususuolaa ja 2-4 rkl makeuttamatonta mantelimaitoa. Vähän voi mennä fiiliksen ja näppituntuman mukaan. 

Paahda hasselpähkinöitä noin 10 minuuttia 200 asteessa uunissa, mutta oo tarkkana ettei ne kärähdä. Hiero pähkinöistä kuoret pois ja pyöritä ne tehosekoittimella tai blenderillä kermaiseksi tahnaksi (tai todella hienoksi jauheeksi, koska ainakaan mun blenderi ei tästä vielä tässä vaiheessa tahnaa millään saanut)

Lisää kaakao, agavesiirappi, vanilja, ruususuola ja sula kookosöljy. Sekoita tasaiseksi ja lisää mantelimaitoa koostumuksen mukaan, että milloin se tuntuu sopivalta ja hyvin levittyvältä. Pitäisi säilyä purkissa jääkaapissa parikin viikkoa ja uskokaa pois, paranee entisestään päivä päivältä.


Kokeilin myös yhtä uutta juttua - nutellamaitoa. Ja mulle tuttuun tapaan ilman maitoa. 

MAIDOTON NUTELLAMAITO

Pari rkl raakakaakaojauhetta, 5-7 pehmeää taatelia, 1 dl paahdettuja hasselpähkinöitä (samaan tapaan kuin ylemmässä), 3-4 dl mantelimaitoa ja vaniljaa.

Sekoita ainekset sekaisin blenderissä, voi tehdä samaa kyytiä nutellan kanssa niin siitäkin tulee lisää makua kun käytät samaa blenderiä pesemättä sitä välissä - eikä tarvii tiskata se kuin kerran. 


Nyt ollaan niin arjenluksuksen ytimessä että ei paremmasta väliä. Vielä vinkkinä, että tälläinen nutellapurnukka voisi toimia aika kivasti vaikka osana joululahjaa!

xx Marianne

13 kommenttia

  1. Hitsi, kuulostaa mielettömän hyvältä! Pitää pistää muistiin, jotta pääsisi kokeilemaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testailemaan! :) Kiva tapa muutenkin viettää vaikkapa rauhallinen aamupäivä kotona!

      Poista
  2. Juu testiin menee! Näyttää ja kuulostaa ihan superilta ♥ Mä kans rakastan suklaata, mutta aina parempi jos saa perinteisistä suklaaherkuista vähän terveellisemmät versiot (uskaltaa syödä pikkaisen useammin :D).

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa kuulla! :) Toivottavasti maistuu sitten myös siellä! Tää on kyllä ihan super ♥

      Poista
  3. Ei vitsi, kai munkin nyt on oikeesti pakko tehdä tätä! Kuulostaa ja näyttääkin vielä perus Nutellaa paremmalta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatan ajatusta! :D Kiitos! ♥

      Poista
  4. Voi jumpe, tuun sinne syömään sun nutellat kun oon itse niin laiska tekemään, haha! <3 Näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuule tervetuloa koska vain ystäväiseni! ♥

      Poista
  5. Oooo nutella on munkin suuri rakkaus, joten tää menee kyllä EHDOTTOMASTI testiin ! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Toivottavasti maistuu myös siellä! ♥

      Poista
  6. Kuulostaapa hyvältä, tollanen itsetehty nutella ois kyllä ihana joululahja!

    VastaaPoista
  7. Ei vitsit kuulostaa herkulta!

    VastaaPoista