Sisällön tarjoaa Blogger.

OHO ME MUUTETAAN!

T-shirt Gina Tricot / Bralette Lindex Ella M. / Biker jacket ZARA / Skirt Bik Bok 

Ja itseasiassa siis muutetaan tällä hetkellä. Nyt. Just nyt tänään. 

Osa teistä sen ehkä jo tietääkin, mutta joillekin varmaan tulee yhtä yllätyksenä kun meille itselleenkin pari viikkoa sitten. Ei meidän pitänyt ja ei suunniteltu, mutta sitten tuli sattumalta sellainen koti kohdalle josta olis suoraan sanottuna ollut typerää kieltäytyäkään. Sellainen koti sellaisella paikalla, josta aina vain haaveilin Jyväskylään muuttaessa ja sellainen, jossa en silti oikeasti ajatellut voivani koskaan edes asua. 

Ja siis millä tuurilla? En tiedä, mutta sanon vaan, että oon aika innoissani siitä vaikka aika haikein mielin luovun tästä jo pian entisestä kodista, koska kuvittelin asuvani tässä useamman vuoden. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että tällekin asuinalueelle voi aina palata ja mikään ei oo lopullista. Nyt tässä kohtaa elämää vain on aika kokeilla tätä ja tarttua melko spontaanisti tilaisuuteen. Sen verran voin kertoa, että Jyväskylässä pysytään ja muutetaan vain tuonne sataman suuntaan - tai okei, käytännössä ihan veden ääreen. 

Palataan tähän aiheeseen sitten, kun me ollaan asetuttu kunnolla kodiksi. Onpa kyllä kivaa, uusi ihana koti nimittäin. 

xx Marianne

Kuvat:  Laura

32 kommenttia

  1. Mä oon nii innoissani teijän puolesta!😍 Me extemporee muuttajat😅👌🏼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Sun pitää tulla pian kylään ♥ Haha! :D

      Poista
  2. Oi onnea uuteen kotiin! Ja mahtava kuulla, että teillä onnisti. Uuden kodin tunnelma on kyllä ihana❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnisti todella! ♥ Jep!

      Poista
  3. Ihana asu ja super kauniit kuvat 💛 Onnea myös uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Emilia! ♥

      Poista
  4. Kiva asukokonaisuus. Onnea uuteen kotiin. <3 Odotan jo innolla postausta, jossa esittelet uuden kotinne (jos siis aijoit tehdä tästä aiheesta postauksen.) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ♥ Kyllä ehdottomasti on tulossa! Aluksi ehkä joku pieni sneak peek mutta kun koti on saatu kuntoon niin todellakin!

      Poista
  5. Oi paljon onnea uudesta kodista ja onnea myös jatkoon! Odotan jo postauksia sieltä! :D ps. Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiitos paljon! Mäkin odoton niitä postauksia että pääsisin jo toteuttamaan! :D

      Poista
  6. Ooii paljon onnea uudesta kodista! 💕

    VastaaPoista
  7. Teidän kodista tulee varmasti aivan ihana <3 Tsemppiä muuttoon ja tietysti onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  8. Oi onnea uuteen kotiin! Unelma-asunnon löytäminen ja itselleen saaminen ei todellakaan ole nykypäivänä mikään helppo juttu, teitä todellakin onnisti! :) ja vitsi et tykkään tuosta kuvien asusta, wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Niimpä, todellakin onnisti! Ja hei kiitos kovasti, ihana kuulla! ♥

      Poista
  9. Paljon onnea uuteen kotiin! <3 Mäkin niiin haluisin muuttaa just nyt, mutta ei tunnu mistään löytyvän sitä oikeaa kämppää. Ehkä vielä joskus, hyvää kantsii oottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! ♥ Hei niimpä, hyvää kannattaa odottaa ja sitä itselle täydellistä kun se sattuu kohdilleen! :) Tsemppiä etsintään!

      Poista
  10. Aivan ihanan upeet kuvat!! Onnea muuttoon <3

    VastaaPoista
  11. Oi! Saatat muuttaa aika lähelle mun entistä kotia. Onnea muuttoon! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo! Saattaa olla ;) Kiitos paljon! ♥

      Poista
  12. Ihana asu!! <3 Toi takki on kyl super kiva! Mä tuun sit heti tuparikahveille kun saatte tavarat paikoilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! ♥ Jooo tuu todellakin!

      Poista
  13. Onnea uuteen kotiin! Vitsit mä odotan sun muuttopostauksia ja juttuja uudesta kodista!! :)

    http://emmiinae.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mäkin! Toivottavasti niitä saadaan pian ;)

      Poista
  14. Onnea uuteen kotiin asettumisessa :)! Muutto on aina jännä juttu, ihan sama kuinka kauas tai lähelle se sijoittuukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Onhan se, mutta tää uusi koti tuntuu onneksti ihan kodilta jo ♥

      Poista
  15. Onnea uuteen kotiin! Veden äärellä on ihana asua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Niin totta! Vaikka kaupunkimaisemissa ollaankin niin kyllä se vesi tuo siihen omaa tunnelmaa!

      Poista
  16. paljon onnea uuteen kotiin! <3 odotan jo innolla postauksia uudesta kodista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miina! ♥ Toivotaan että niitä saadaan siis pian ;)

      Poista